Linjakilvet

Linjakilpityypit

Käsikäyttöiset nauhakilvet

Linjakilvet busseissa olivat pitkään käsikäyttöisiä nauhakilpiä. Tyypillisessä pääkaupunkiseudun nauhakilvessä oli 4 nauhaa, joihin oli maalattu numerot 0 - 9 ja seudulla käytössä olevat kirjaimet (ja mahdollisesti kirjainyhdistelmiä, esim. KT). Nauhoilla pystyi siten esittämään kaikki seudulla käytetyt linjanumerot. Nauhat oli valaistu takaa loisteputkella. Kuljettaja joutui kääntämään jokaisen nauhan erikseen, joten kun linjakilpiä oli myös sivulla ja takana, kesti linjanumeron vaihto jopa useita minuutteja. Joissakin busseissa oli myös erillinen määränpäänauha.

Käsikäyttöisten nauhakilpien käytössä oli monia ongelmia:
- linjanumeron vaihtaminen kesti kauan
- kuljettajat eivät aina vaihtaneet linjanumeroa taka- tai sivulinjakilvestä
- nauhat likaantuivat ajan myötä (jolloin näkyvyys heikkeni), kuluivat niitä kelattaessa ja ne menivät joskus poikki
HSL ei salli käsikäyttöisten nauhakilpien hankkimista uusiin busseihin eikä niitä ole enää HSL-liikenteen busseissa.

Kauko-ohjattavat nauhakilvet

1980-luvulla nauhakilpiin saatiin liitettyä kauko-ohjaus, jolloin kuljettaja pystyi määrittämään linjanumeron kojetaulusta ja linjakilvissä olevat sähkömoottorit vaihtoivat linjanumeron automaattisesti. Pääkaupunkiseudulle kauko-ohjattavia linjakilpiä tuli lähinnä 1990-luvulla. Suurin toimittaja oli keravalainen Vantron Oy. Kauko-ohjattavien nauhakilpien ongelmana oli laitteiden herkkä hajoaminen. Niiden käyttö korvautui 1990-luvun aikana sähköisillä linjakilvillä. Vantron on lopettanut linjakilpien valmistamisen eikä kauko-ohjattavia nauhakilpiä ole enää HSL-liikenteessä olevissa busseissa.

Kääntöpistelinjakilvet

Ensimmäiset sähköiset linjakilvet pääkaupunkiseudulla olivat kääntöpistekilpiä eli "helmitauluja". Ensimmäiset tulivat 1989. Niissä on matriisissa pieniä levyjä, joiden toinen puoli on musta ja toinen puoli on maalattu heijastavalla keltaisella maalilla. Kutakin levyä ohjataan sähkömagneettisesti niin, että siitä näkyy eteenpäin joko musta tai maalattu puoli. Siten saadaan muodostettua erilaisia kuvioita, siis myös numeroita ja kirjaimia. Kilvet valaistaan edestäpäin. Pääkaupunkiseudulla suurin kääntöpistekilpien toimittaja oli ruotsalainen Mobitec. Viimeiset kääntöpistekilvet tulivat HSL-liikenteeseen 2004, sen jälkeen leditekniikka korvasi ne.

Sähköisten linjakilpien ongelmana on, että niissä saadaan yleensä esitettyä vain ennalta ohjelmoituja linjanumeroita (joissakin malleissa voidaan kylläkin esittää mitä tahansa numeroita). Kun liikennöitsijä saa uuden linjan liikennöitäväkseen, pitää linjakilpien ohjelmointi päivittää kaikissa busseissa.

LCD-linjakilvet

LCD-linjakilvissä kilpiin muodostetaan ennaltamäärättyjä kuvioita. Kilvet valaistaan takaa esim. loisteputkella. HSL-liikenteessä eniten käytettiin LCD-linjakilpiä, joissa ennaltamääritellyt kuviot ovat numeroita ja kirjaimia. Silloin ne ovat tasaisempia kuin pistematriisikilvissä. LCD-tekniikalla on tehty myös pistematriisikilpiä. Sähköiset linjakilvet valtasivat markkinat pääkaupunkiseudulla vasta 1990-luvun lopussa, kun forssalainen Mitron Oy toi markkinoille LCD-linjakilpensä. 2005 Mitronin linjakilpitoiminta myytiin kanadalaiselle Vanscolle. Viimeiset LCD-linjakilvet tulivat HSL-liikenteeseen 2008, sen jälkeen leditekniikka korvasi ne.

LCD-linjakilpien ongelma on huono näkyvyys, jos valaistusolosuhteet eivät ole hyvät. Vastavalossa taustavalo ei yleensä ole riittävän voimakas ja kilvet näkyvät huonosti. Jos taustavalo hajoaa, näkyvät kilvet huonosti kaikissa valaistusolosuhteissa.

Ledilinjakilvet

Ledilinjakilvissä on ledejä vastaava matriisissa kuin kääntöpistelinjakilvissä levyjä. Tällä pistematriisilla voidaan muodostaa kuvioita samaan tapaan kuin kääntöpistelinjakilvissä. Pääkaupunkiseudulla on käytetty pääasiassa oransseja ledejä, mutta jonkun verran myös valkoisia sekä runkolinjabusseissa monivärisiä. HSL vaatii, että syysliikenteen 2017 alusta lähtien hankittavissa uusissa busseissa käytetään valkoisia ledejä. Ledilinjakilpien etuja ovat halpa hinta ja hyvä näkyvyys kaikissa valaistusolosuhteissa. Ledilinjakilpiä alkoi tulla 2003 ja ne ovat syrjäyttäneet kääntöpistelinjakilvet ja LCD-linjakilvet pääkaupunkiseudun uushankinnoissa. Ledilinjakilpiä ovat toimittaneet HSL-liikenteeseen Mobitec, Vansco, Hanover Displays ja Brose. Vuodesta 2009 lähtien Mobitec on kuitenkin käytännössä hallinnut HSL-alueen linjakilpimarkkinoita yksin.

Määränpääkilvet

Käsikäyttöisten nauhakilpien aikaan YTV määräsi, että busseissa ei saa käyttää määränpääkilpiä. Määränpääkilpiä käytettiin vain linjoilla, jotka kulkivat samoilta pysäkeiltä molempiin suuntiin. Sähköisten linjakilpien yleistyessä määränpääkilvet tekivät paluun pääkaupunkiseudulle. 2000-luvun alkupuolella YTV ja HKL alkoivat antaa niistä kalustopisteitä kilpailussa ja lähes kaikki liikennöitsijät alkoivat hankkia niitä. Sittemmin HSL muutti määränpääkilvet pakollisiksi uusissa busseissa.

Helsingin keskustaan tulevien seutulinjojen määränpäätä linjakilvissä ei ole yhtenäistetty. Seutulinjoilla päätepysäkin virallinen nimi vaihtui Helsingistä Rautatientoriksi, Elielinaukioksi tai Kampiksi 2011. Nobina, Pohjolan Liikenne ja Korsisaari käyttävät linjakilvissä määränpäänä pelkkää terminaalin nimeä. Transdevillä lukee sekä Helsinki että terminaalin nimi. HelB:llä määränpäänä on joillakin linjoilla Helsinki, joillakin linjoilla terminaalin nimi. Åbergin Linjalla on eri käytäntöä eri busseissa. LIJ-järjestelmässä uusimpien linjakilpien ohjaus siirtyy järjestelmän hoidettavaksi ja niissä määränpäänä näkyy pelkkä terminaalin nimi.


Päivitetty 18.9.2016